Pikkuneiti Iiriksen eka poikkis

Tämä tarina on jatkokertomus novelleille “Pikkuneiti Iiris” ja “Pikkuneiti Iiriksen uusi normaali”

“Moido, mä meen koulun jälkeen sit Rikulle!” tyttö huikkasi ennen ulko-oven sulkeutumista. Sonja katseli haikeana keittiön tiskipöydän yläpuolelle vaakatasoon asennetusta ikkunasta Iiriksen kävelyä pihatiellä tämän häipyessä näkyvistä kuusiaidan taakse. Hän hämmensi sinisessä Teema-mukissa olevaa haaleaa kahvia ja huokasi nojaten leukaansa oikeaan käteensä. Vaikka kevät oli muuttumassa jo hyvää vauhtia kesäksi huhtikuun päivien lämmetessä ja pidetessä, Sonja tunsi alakuloa.

Sonjan palattua kotiin edellisen joulun alla elämään oli tullut valtavaa iloa hänen ja Iiriksen välille, mistä Ari oli aluksi tuntenut lievää ulkopuolisuutta, kunnes oli sopeutunut tilanteeseen. Ari oli varoittanut häntä hyvin varovasti varaamasta liikaa painoa Sonjan aluksi lähes yksipuoliselle ihastumiselle heidän teini-ikään ennättäneeseen kasvattityttöönsä. Iiris oli nukkunut ensimmäisen kuukauden Sonjan paluun jälkeen pääasiassa Arin ja Sonjan välissä, alasti kuten hekin, ja tuntui siltä, että myös Arin ja Sonjan väliseen seksielämään Iiriksen läsnäolo oli tuonut aivan uudenlaisen käänteen, aivan kuin he olisivat imeneet nuoruuden energiaa ja elämänhalua nuoresta naisvartalosta ja teinitytön uteliaisuudesta seksuaalisuutensa orastavalle kukkaan puhkeamiselle.

Juuri ennen 14-vuotissyntymäpäiväänsä helmikuussa Iiris oli sanonut palaavansa nukkumaan omaan sänkyynsä. Aamuisin tyttö oli väsynyt eikä kestänyt viikkoakaan, kun Ari oli jo hyvin huolissaan tämän muuttuneesta käytöksestä. Hän luuli arvaavansa syyn, mutta arvasi Sonjan olevan sokea tytön käytökselle ihastumisensa takia. Huolimatta onnistuneista rokotetutkimuksista ja niiden seurauksena alkaneista rokotekampanjoista ei pandemia suinkaan ollut vielä väistymässä, joten etätyö oli käytännössä pakko tässä uudessa normaalissa. Heidän perheessään tilanne oli Sonjan palattua kääntynyt positiiviseksi uudeksi normaaliksi, missä he jakoivat kaikki saman sängyn ja paljon myös seksuaalista läheisyyttä keskenänsä.

Mutta kuten mikään uusi normaali, ei tämäkään tulisi kestämään ikuisesti. Entropia, insinöörikoulutuksen saanut Ari mietti, se pyrkii aina hajaantumaan tasaisesti. Iiriksen vetäydyttyä enemmän omiin oloihinsa Ari oli pyrkinyt puhuttamaan tyttöä hyvin pehmeästi. He olivat ajaneet meren rantaan kävelylle, tutulle paikalle, jonka lähellä Iiris oli asunut aina 8-vuotiaaksi asti lapsuudenkodissaan biologisten vanhempiensa ollessa vielä elossa. “Anna kun arvaan”, Iiris sanoi määrätietoisesti heti kun he olivat astuneet autosta ulos Arin painaessa auton keskuslukituspainiketta: “Olenko mä mokannut jotain?” Arin äänestä melkein kuului torjunta kuin näkymätöntä syytöstä vastaan: “Heh, ei enpä usko. Kävellään tuohon aallonmurtajalle, sieltä voi nähdä jääkentän yli avovettä”.

Ari ja Iiris kävelivät tutulle aallonmurtajalle, missä Ari muisti nähneensä Iiriksen pienenä imeväisenä äitinsä työntämissä lastenrattaissa kesällä, kauan aikaa sitten. Ari huokaisi syvään: “Oletko sä ihastunut johonkin poikaan? Muista, ei tartte sanoa, enkä yritä tulkita mitään.” Iiris katseli tuuhea vaaleanpunainen pipo päähän painettuna jonnekin etäisyyteen, yrittäen erottaa jääkentän reunan laivaväylän puskemasta ahtojäästä. “Joo. Oon.” Ari huokasi mielessään syvään ja toivoi, ettei edes vahingossa tekisi elettäkään paljastaakseen helpotustaan. Hän laittoi kätensä isällisesti Iiriksen olkapäälle, Iiris nojasi hänen kylkeään vasten ja laittoi viimein kätensä hänen ympärilleen. He halasivat toisiaan, kunnes palasivat takaisin auton suojiin purevalta helmikuun alun merituulelta.

Kevät alkoi tekemään tuloaan tosissaan, eikä etelän vähäluminen talvi pystynyt tälläkään kertaa vastustamaan auringonsäteitä viimeistenkin aurattujen lumikasojen sulaessa likaisiksi hulevesiksi parkkipaikkojen nurkista. Sonja halusi tutustua Rikun äitiin,ei ainoastaan uteliaisuudesta vaan saadakseen myös aikuista suomenkielistä keskusteluseuraa, tarve, jota englanninkieliset työkaverit etäpalavereissa tai yksistään Ari ja Iiris eivät päivittäisillä puheenaiheillaan voineet poistaa. Rikun äidin yhteystietoja olisi ollut työlästä selvittää Iirikseltä, joten Rikua ohimennen jututtaessaan hän oli selvittänyt tämän äidin ammatin ja työpaikan sekä sen, että he asuivat kahdestaan. Rikun sukunimen ja äidin työpaikan perusteella Sonjan tehtäväksi jäi lähinnä syöttää nämä avainsanat Googlen hakukenttään ja heti ensimmäinen hakutulos paljasti Rikun äidin henkilöllisyyden: Anette työskenteli keskisuuressa ohjelmistofirmassa tiiminvetäjänä.

Hakutulos johti linkin kautta henkilöstöesittelysivulle, mistä löytyvässä kuvassa Anette näytti oikein hauskalta ja helposti lähestyttävältä alle nelikymppiseltä naiselta. Kuvassa Anettella oli muodikkaat silmälasit ja firman huppari, kuten muillakin sivulla olevilla henkilöillä aina hallituksen puheenjohtajasta junioreimpaan harjoittelijaan. Sonja laati lyhyen sähköpostin Anetten etunimi.sukunimi@firma.fi -muotoa olevaan sähköpostiosoitteeseen: “Hei Anette! Olenko oikeassa, että poikasi nimi on Riku? Olet varmaan tietoinen, että hän ja tyttäreni Iiris ovat nyt seurustelleet jo jonkin aikaa, joten olisi mukava tavata Rikun vanhempia. Allekirjoitukseni alta löydät yhteystietoni, joten soita tai tekstaa esim. Whatsappilla niin sovitaan jokin mukava tapaaminen. Ystävällisin terveisin Sonja.”

Sonja oli saanut pian sähköpostin lähettämisen jälkeen soiton Anettelta. He olivat sopineet tapaamisen yksityiskohdat kalenterien tarkastelun jälkeen Whatsapp-viestillä ja alkaneet vaihtaa muutenkin tietoja nuorten keskenään sopimista yhteisistä menoista. Iiriksen murrosikäistä luonnetta tämä vanhempien äkkinäinen lähentyminen ja tiedonvaihdon lisääntyminen tuntui ärsyttävän, mutta Sonja perusteli sitä sanomalla: “Iiris-rakas, ei tämä mikään Stasin valvontakoneisto ole, mutta minun sijassani tekisit täsmälleen samoin. Me Arin kanssa vaan halutaan, että sinulla ja Rikulla on aina turvallista ja jos jotain sattuu, voit aina soittaa ja me tullaan hakemaan sinut tai sitten etsitään sinut vaikka maailman ääristä.”

Anette saapui sovitusti Sonjan luo ensimmäistä yhteydenottoa seuraavan viikon lauantai-iltana. He olivat keskenään sopineet pienimuotoisista nyyttikesteistä, molemmat toisivat jotain pikkusuolaista ja pullon suosikkipunaviiniään. Anettella oli jalassaan korkeavartiset mustat saappaat reiluilla koroilla, “fuck me -bootsit” ajatteli Sonja Anetten riisuessa niitä jaloistaan ja hän oli pukeutunut muutenkin naisellisesti vartaloaan korostaviin muotoihin. “Kivat tiukat pyllyä korostavat farkut” Sonja vilkaisi silmää naisvartalon kauneudelle omaavasti Anetten perään hänen mennessään korona-ajalle tyypillisesti heti eteisestä käsien pesulle eteisen kanssa alakerrassa sijaitsevaan kylpyhuoneeseen.

“Mä kaadan tän sun Shirazin heti dekanteriin, sulla ei varmaan ole mitään sitä vastaan Anette?” Sonja hihkaisi kylpyhuoneen suuntaan. “No ei tosiaan. Ihanaa, kun saadaan puhua kahden. Oliko niin tosiaan, että sun mies on myös poissa koko illan?” Anette vastasi. “Juu, Ari lähti viikonlopuksi mökille saadakseen olla vähän aikaa omissa oloissaan. Me kun ollaan kaikki päivät täällä neljän seinän sisällä mökötetty työhuone-vuoroja aina päivittäin vaihtaen. Meinaa tulla hulluksi… Ja vähän sain selville Iirikseltä, että kun teillä on nyt ‘KäTy’ niin Rikun kanssa he sitten ovat teillä kaksin?”

Anette oli tullut kylpyhuoneesta ja hän katsahti Sonjan keittiösaarekkeella olevia puhtaita Essence-sarjan viinilaseja, jotka pystyivät kaappaamaan kerralla puolikkaan viinipullon sisällön. Sonja katsahti Anetteen ja nosti kulmiaan: “Ei taida pitkään tämä viini seisoa ilmattavana?”. Hän kaatoi molemmille reilut lasit punaviiniä Anetten sanoessa pohtivasti: “On se kyllä, näiden teinien kanssa, heti kun kämppä on tyhjä niin se on kuin magneetti joka vetää heitä puoleensa. Ei nyt niin ettei meillä saisi omaa rauhaa, enkä todellakaan ole korva kiinni Rikun ovessa, mitä siellä puuhaavatkaan, vaikka liki toisiamme pienessä rivitalon pätkässä asutaankin.”

Sonja ja Anette tuhosivat nopeasti ensimmäisen viinipullon keskustellessaan perheidensä historiasta, minkä jälkeen toinen viinipullo väisti dekanterin onnistuneesti löytäen tiensä suoraan täydennykseksi tyhjentyneisiin viinilaseihin. Tunnelma oli hyvin rento ja välitön, Anette ja Sonja nojasivat molemmat sohvan selkänojan tyynyihin ja kannattelivat viinilasejaan vapaalla kädellään. Sonja oli koskettanut Anettea myötätuntoisesti muutaman kerran pitäen pitkään kevyesti kiinni hänen kädestään Anetten kertoessa liikuttuneena hänen ja Rikun isän avioerosta Rikun ollessa vasta 9-vuotias. Käytännössä pojan kasvatusvastuu ja lähivanhemmuus oli jäänyt hänelle, sillä Ruotsin kansalaisena takaisin Malmöön muuttanut isä tapasi poikaansa lähinnä juhlapyhien aikaan, mitä aikatauluja pandemia oli erityisesti sotkenut.

“On se kyllä hyvä, että Rikulla on vihdoin tyttökaveri, kun…” Anette jätti lauseen roikkumaan ilmaan. “Jatka toki”, Sonja naurahti ja kallisti päätään: “ei noin voi lausetta lopettaa.” Anette katsoi pitkään ulos olohuoneen panoramaikkunoista. “En oikein tiedä, en ole kenellekään puhunut tästä enkä oikein kehtaisi. Mutta sano sinä Sonja, sinäkin kun ymmärrät jotain kasvavista teineistä ja lapsista… Ja sinä kun olet lääkäri koulutukseltasi, niin osaat pitää salaisuudet?” Anette sanoi vaivautuneena. Sonja laski viinilasinsa lasiselle sohvapöydälle Aneten lasin viereen, otti Anetten molemmat kädet omiinsa ja silitteli niitä kevyesti. “Olen nähnyt, kuullut ja kokenut kaikenlaista…” Sonja aloitti ja oli vähällä sanoa “myös meidän perheessämme”, mutta jatkoi “elämässä ylipäätänsä. Kaikki jää meidän välillemme, ellet sitten anna lupaa pohtia joitain asioita Arin kanssa. Meillä ei keskenämme ole mitään salaisuuksia tai omia linjauksiamme esimerkiksi Iiriksen kasvatukseen liittyen, mutta totta kai meillä on myös omat juttumme, jos niin sovitaan.”

“No siis…” Anette selvitti kurkkuaan “…kun Rikun kasvatusvastuu jäi minulle juuri sopivasti hänen tullessa esimurrosikään. Minulla ei koskaan ole ollut veljiä, enkä tiedä miten isät ja pojat juttelevat näistä seksuaaliasioista. Riku kun on esikoinen ja ainokainen, niin kaikki kasvatukseen liittyvä on tämän lapsen kanssa sitten ihan keskenään opittava, kaikenmaailman nettifoorumeilta kysellen.” Sonja nyökkäili: “Kyllä, netistä löytyy kaikenlaista, hämmentävääkin.” Anette jatkoi: “En ollut Rikun kehitykseen kiinnittänyt huomiota, mutta saunassa sitten vuosi eron jälkeen Riku sanoi, että ‘pippeli ei toimi’. Säikähdin tätä valtavasti, oliko se Rikulla tunnoton tai tippumassa pois, mutta Riku kertoi tämän liittyvän biologian tuntiin, jossa kerrottiin miten sen pitäisi toimia ja hänellä se ei toiminut. Riku ujosteli selitellä ja menin itsekin harmittoman tuntuisesta asiasta täysin lukkoon, joten sovimme, että Riku käy juttelemassa siitä kouluterveydenhoitajan kanssa ja hän on sitten tarvittaessa minuun yhteydessä.”

“No, seuraavana päivänä terkkari jo soittikin, että koulussa samaan aikaan vieraillut lääkäri oli saman tien laittanut lähetteen sairaalaan näihin asioihin erikoistuneelle lääkärille. Vein Rikun tämän urologin vastaanotolle, ja yllätyksekseni hän oli nainen. En tietenkään mihinkään sukupuolirooleihin usko, mutta jotenkin sitä vaan kaavamaisesti ajattelee, että gynegologien pitäisi olla naisia ja urologien miehiä. Noh, kuitenkin, tämä urologi pyysi Rikua laskemaan housunsa ja olin aika vaivaantunut siitä, mutta urologi selitti minulle, mistä ongelmassa oli kysymys. Hän tunnusteli Rikun kehitystä, lateksihanskat käsissään tarkisti kiveksien laskeutumisen ja kosketteli penistä, erityisesti sen kärkeä. Rikua tuntui nolottavan vähemmän kuin minua, sillä hämmästyin miten Rikun penis kasvoi pituutta lääkärin sitä kosketellessa.”

“Katsokaas tätä” urologi oli sanonut suunnaten sanat Anettelle: “tyypillinen tiukka esinahka, ja tästä voi tulla vielä haaste jos tätä ei nyt välittömästi aleta korjaamaan. Riku, voit nostaa housut ylös ja annan teille kotihoito-ohjeet. Seurataan tilannetta vuoden päästä, teen teille sinne lähetteen kontrolliajasta.” Anette seurasi, miten pojalla teki melkein vaikeaa asetella yläviistoon sojottava sormen paksuinen puikula takaisin housuihinsa. Urologi nosti toisen käden etusormensa ylös ja sanoi poskiaan myöten punastuneelle Anettelle: “Kuvitelkaa, että tämä tässä on pojan penis ja sen päässä on esinahka. Sen tulisi normaalisti tuon ikäisellä ja viimeistään murrosiässä liikkua vapaasti, mutta nyt se on joko liian tiukka, tai siinä on kiinnikkeitä.” Lääkäri liikutti toista kättään lateksihansikkaan peittämän sormen kärjessä kuin esinahkaa rullaten. 

“Nykyään käypä hoito sanoo, että ennen murrosikää sitä ei lähdetä leikkaamaan kuin tapauksissa, joissa siihen liittyy tulehduksia. Suurimmalla osalla Rikun ikäisistä esinahka liikkuu jo vapaasti, joten kotihoito-ohjeena vuoden ajan, vähintään kaksi kertaa viikossa” lääkäri sanoi edelleen katsoen Anettea tiukasti silmiin “sille tulee levittää huolellisesti rasvaa useiden minuuttien ajan ja liikutella esinahkaa samalla yrittäen vapauttaa sitä. Tämä on erityisen tärkeää…” Anettelta tuntui loppu lauseesta menevän ohi. Siis tulisiko hänen käytännössä, no, antaa lapselle lääkärin määryksestä jonkinlaista…  hän ei voinut ajatella lausetta loppuun… käsihoitoa?

Anette näytti hyvin kiusaantuneelta: “Ei tällaisista voi kenen tahansa kanssa puhua. Ei kenenkään. Eikä sieltä internetistä löytänyt kuin häiriintyneitä keksittyjä tarinoita aiheeseen liittyen. Olin ihan vailla vertaistukea, kun en kyennyt lääkäriltäkään siinä tilanteessa mitään lisäohjeita pyytämään.” Sonja oli taas ottanut Anetten kädet omiinsa: “Ymmärrän täysin, äitinä ja lääkärinä, mutta ihan normaaleilta nuo ohjeet kuulostivat eikä niitä varmasti ensimmäistä kertaa annettu, usko pois”. Anette jatkoi: “No, mehän Rikun kanssa saunottiin monta kertaa viikossa, joten aloitettiin tuo rasvaus Nivea-merkkisellä kehorasvalla, kun en tarkempiakaan ohjeita merkistä saanut. Oliko se sitten liian paksua tai juoksevaa, siitä en tiedä. Jo ensimmäisellä kerralla kun Riku oli mennyt saunan pukuhuoneeseen riisuutumaan ennen minua, hän odotti siellä penkillä istuen…” Anette puristi Sonjan käsiä silmänsä sulkien “pippeli täydessä tanassa. En hämmennykseltäni saanut silloin sanottua mitään, vaikka Riku näki mihin katseeni osui. Toimin vain niin kuin toimin, riisuuduin ja etsin rasvapurkin käteeni. Mielessäni olivat lääkärin sanat ja yritin toimia niin kliinisesti kuin mahdollista, mutta…”

“Omituisia ajatuksia tuli päähäni, varsinkin hiljalleen ensimmäisen kerran jälkeen: Riku ikään kuin odotti aina innoissaan tätä hetkeä, pippeli kohti taivaita tanassa kurottaen. Kun sain rasvaa käteeni, hieroin sitä pippelin kärkeen esinahkaa venyttäen, mutta kun se ei tuntunut liikkuvan, no, vähän alemmas sitä vartta pitkin. Yritin olla aina katsomatta Rikua silmiin, mutta kun ensimmäisen kerran vilkaisin, se tuntui äärettömän sopimattomalta. Rikun silmin näin, kuinka aikuinen nainen, vaikkakin hänen äitinsä rinnat paljaina antoi käsihoitoa esimurrosikäiselle pojalle. Rikun silmät tuntuivat katsovan alas riippuvia rintojani lasittuneina käteni liikkuessa hänen jöpöttävällä pippelillään…” 

“Ja pojan hengitys oli melkein katkonaista ja hän näytti nauttivan tästä kuin täysikasvuinen mies, mikä välillä tuntui tosi inhottavalta, vaikka kuitenkin halusin ennen kirurgin veistä antaa pojalle mahdollisuuden pitää esinahkansa. Niinpä kuitenkin laitoin kaiken tahtoni tämän rasvauskuurin säännölliseen suorittamiseen.” Kuunnellessaan Anetten kertomusta Sonja oli huomannut nänniensä kovettuneen ja pienen kihelmöinnin alapäässään… Kunpa Anette ei olisi laittanut merkille hänen innokkaita nyökkäilyjään ja huulten lipomista kertomuksen mennessä yhä graafisemmaksi. Jokin kertomuksessa sekä häiritsi että kiihotti häntä hänen asettuessaan Rikun rooliin, kuvitellessaan Anetten alasti edessään pientä siitintä rasvatessaan.

“No, vuoden päästä Rikun täytettyä 11 vuotta menimme kontrollikäynnille, jolla samainen naisurologi otti meidät vastaan. Vakuuttelin melkein kyyneleet silmissä, että olin tehnyt parhaani, en sentään sanonut että ‘videotako olisi pitänyt ottaa?’. Lääkäri osasi onneksi rauhoitella minua todeten, että harvoin näin hankalassa fimoosissa pelkkä kotihoito auttoi venyttelyohjeineen, joten saimmekin seuraavan ajan leikkaavalle kirurgille hänen arviotaan varten. Tämä kirurgi olikin sitten mies, ja yhdellä vilkaisulla ja kosketuksella hän totesi, että “tehdään tästä kuule oikein hyvä, saat siitä vielä aikuisena sitten nauttia enemmän”. 

“Rikua ja minua tämä tieto ympärileikkauksesta tietenkin huolestutti, kun minulla ei sellaisesta tai ympärileikatuista ollut muutenkaan mitään käsitystä…” Sonja lähti täyttämään jälleen tyhjentyneitä punaviinilaseja. “Mulla on kokemusta” Sonja sanoi kaataessaan toisen pullon pohjalta viimeisiä viinitippoja. “Arilla oli sama juttu. Ja tuo rasvausstoori myös. Arilla siihen liittyi samanlaisia muistoja, melkein samastuin peniksettömänäkin niihin Arin lapsuusmuisteloihin. Ja ennen kuin jatkat, toivottavasti sinulla ei ole kotiintuloaikaa. Viini ei nimittäin lopu ja vierashuoneessa on meillä tilaa…”

Anette jatkoi erittäin vapautuneesti kasvavaa uskoa Sonjan luottamukseen nojaten hörpättyään punaviinillä täydennetystä lasistaan: “No, se ympärileikkaus ja jälkihoito tikkien poistamisineen meni hyvin, olihan se toki karmean näköinen aluksi, se pojan pippeli, mutta eipähän sitä enää tarvinnut rasvailla ja puoli vuotta leikkauksen jälkeen saunassa katsahdin poikaani. Se pippelin pää pienen paljaan terskan kanssa näytti jo komealta, jopa sellaiselta mitä ei ääneen sopisi äitinä sanoa: kuin amerikkalaisten pornoleffojen näyttelijöillä. Salaa ajattelin, että tuollaista kun saisi äitikin joskus kokeilla, ja onnellinen olisi varmaan se tyttö… Noh, ihan sopimattomia. Mitä minä tällaisia nyt, eihän kukaan äiti voisi ikinä omasta biologisesta lapsestaan tällaisia ajatella. Sonja, sano, olenko minä sairas?”

Sonja silitti Anetten olkapäätä katsoen tätä silmiin päätään kevyesti puistaen: “Anette hyvä, kunpa tietäisit, mitä ihmiset yksityisesti salaa ajattelevat. Tiedäthän, lapsetkin ovat jo seksuaalisia. Ei ole vääriä tai oikeita ajatuksia, vain teot ratkaisevat. Ihan mahtavaa ja upeaa, että voit puhua tällaisista.” Sonjan suojaus oli laskenut punaviinin rohkaisemana: “Ollaanhan me kaikenlaista varmaan sopimatonta Arinkin kanssa joskus muisteltu, lapsuutta.. Puhuttu nuorista tytöistä ja pojista. Mukava kuulla, ettei olla yksin” ja katsahtaessaan Anetten hämmentyneisiin kasvoihin hän ymmärsi onnekseen ettei ollut sentään sanonut: “ja fantasioitu Iiriksestä”. “Ethän järkyttynyt Anette?” Sonja kysyi huolestuneena, ehkä hän voisi äskeisen vielä kuitata punaviinin löysyttämillä kielenkannattimilla. Anette laski punaviinilasinsa sohvapöydälle ja ikään kuin ryhdistäytyi Sonjan odottaessa tulevaa purkausta “sairaista vanhemmista”.

Anette haukkoi henkeään, muttei saanut itkunpurskahdustaan hillittyä. Hän kapsahti halaamaan Sonjaa kädet tämän ympärillä painaen päänsä Sonjan olkapäälle. Sonja yllättyi tästä reaktiosta, mutta silitti Anetten selkää ja pohti, mitä oli oikein tapahtumassa. “Ki-kiitos Sonja että olet ihana olemassa, mä haluan ripittää kaiken. Tuo oli vaan vasta sellainen alku ja koeponnistus, uskallanko jutella sinun kanssasi kaikesta.” Sonja saattoi vain arvata, mihin keskustelu oli menossa, mutta kieltämättä se kutkutti häntä niin, että hän saattoi kuvitella Anetten aistivan hänen kasvavan kiihotuksensa. “Hei, mä haen sulle talouspaperia niin voit pyyhkiä silmiäsi.. Tai mä tuon koko rullan.” Sonja sanoi ja antoi Anetten vielä vähän aikaa kerätä itseään hänen olkapäätään vasten.

Kuivattuaan silmänsä, Anette jatkoi: “No, Rikulle tuli sitten äänenmurros ja pituus alkoi kasvaa kohisten. Luulin, että pojat tässä vaiheessa jättäisivät yhteissaunat, mutta kun me oltiin kahdestaan tässä meidän perheyksikössä ja niin läheisiä, saunan lauteilla oli hyvä puhua yhdestä sun toisesta murrosikään ja ihmisyyteen ylipäätänsä liittyvästä asiasta. Guuglailin murrosikään liittyviä asioita, enkä enää arastellut näitä seksuaalisuuteen liittyviä aiheita vaan jopa vitsaillen saatettiin puhua niistä Rikun kanssa, jos tarvetta oli. Sauna tuntui riisuvan äiti-poika -rooleja, joten melkein vertaisina juteltiin siellä kaikesta maan ja taivaan välillä.

Vähän päälle kuukausi sitten alkoi tuntua muutaman sattumuksen kautta, että häilyttiin jo melkein sopimattomuuden rajalla… Yllätin Rikun nimittäin vahingossa eräs ilta masturboimasta meidän pimeästä olkkarista. Olin jo mennyt nukkumaan, mutta Riku oli jäänyt ilmeisestikin katselemaan jotain myöhäisillan jännityselokuvaa, liekö ollut joku iänikuinen James Bond -uusinta. Heräsin yöllä hakeakseni vesilasin ja kävelin hiljaa makuuhuoneestani keittiötä kohti. Ajattelin käydä sanomassa Rikulle, että laittaa sen hiljaisemmalle ja kävelin olkkariin. Lähestyin olkkaria niin hiljaa, ettei Riku kuullut sitä TV:n äänen yli. Hänmakasi selällään sohvalla käsinojan tyyny niskansa alla niin, ettei hän huomannut minua kun saavuin olkkariin hänen selkänsä takaa. Jähmetyin paikalleni, kun näin, että 13-vuotias poikalapseni striimasi kännykkänsä kautta TV:stä pornosaittia, jossa oli otsikkona oli “mom-son blowjob”. Riku oli laskenut housunsa ja liikutti kättään juhlakunnossa seisovan murrosikäisen pituutta kasvaneen peniksensä vartta pitkin hengittäen kiihtyneesti. Toisessa kädessä näin hänellä tukun talouspapereita, ikään kuin valmiina sieppaamaan todisteet tulevasta siemensyöksystä.”

“Mitä sitten tapahtui?” Sonja kysyi Anetten kertomuksesta lumoutuneena, janotessaan kuin mehiläinen mettä jokaista tarinan pisaraa. Anette hengähti. “En tiedä tosiaan, mikä minuun meni, mutta kuin jonkun muun johdattamana, olin nostanut silkkisen yöpaitani helmaa ja vienyt käteni paljaaseen sokeroituun jalkoväliini, sillä nukun aina ilman pikkareita että pimpsani saa ilmastointia” Anette naurahti hermostuneesti: “Tunsin melkein reisiä pitkin valuvan salamannopeasti alkaneen kiihotukseni, enkä voinut muuta kuin katsoa ympärileikatun peniksensä kimpussa ahkeroivaa poikaani. Tuntui niin helpottavalta nähdä, että se toimi, mutta kiihottuminen tuosta tilanteesta yllätti minut täysin. En tiedä, oliko ennen nukkumaan menoa juomallani reilulla punaviinilasillisella tähän vielä oma vaikutuksensa, mutta siinä olin ja hipihiljaa masturboin itse oviaukossa poikani masturbointia katsoen.”

“Olin niin lähellä Rikua, että hän vaistosi yhtäkkiä läsnäoloni ja luultavasti haistoi kosteiden eritteiden tuoksun. Riku säpsähti kuin salamanlyönnin saaneena ja katsahti suuntaani pimeään. Hänen täytyi nähdä edestä nostettu yöpaitani ja sormeni alapäässäni. Jäädyin vain paikoilleni Rikun raivoisasti kiskoessa housujaan peniksen pään jäädessä pilkottamaan boksereista. Kätensä liikkeen nopeudesta päätellen Riku oli ollut juuri laukeamassa, kun se oli keskeytynyt säikähdykseen. Riku yritti myös piilottaa talouspapereita alleen ja hamuta kaukosäädintä käteensä sammuttaakseen TV:n tuijottaen samalla vieressään masturboinutta äitiänsä.”

“Arvaa vaan miten sopimattomia ajatuksia minulla tuosta hetkestä oli sen jälkeen päässäni. Ja kaikkein pahinta mielestäni oli, etten voinut olla ajattelematta, kiihottumatta ja masturboimatta erilaisille skenaarioille, joita päässäni tuosta hetkestä kehitin. Että olisin muka kehoittanutkin poikaa jatkamaan touhujaan.. Ehkä itse jatkanut myös masturbointiani, ottanut ohjat käsiini ja sanonut ‘tässä sinulle naista ihailtavaksi’ ja näyttänyt pojalleni sulojani, pyllistänyt hänen kasvojensa edessä sohvalla, kumartanut oikein syvään ja levittänyt jalkojani ja esitellyt takapuoltani ja häpyäni kuin yksityisellä biologian tunnilla tuhmana opettajattarena…”

Sonja hengitti silminnähden kiihottuneena: “Anette kiltti, miten ihmeessä te tuosta toivuitte? Mitä sitten tapahtui?” unohtaen kokonaan, että Anetten ja Rikun välillä vallitsi muodollisesti samanlainen vanhemmuussuhde kuin hänen ja Iiriksen välillä. “Sano Sonja jos et kestä enää kuunnella ja haluat kirjoittaa minulle lähetteen pakkohoitoon, en enää välitä tai jaksa kantaa kaikkea sisälläni. Avaa vaan se uusi pullo, nyt tyhjennetään kuule pöytä kun on kerran vauhtiin päästy.” Sonja meni avaamaan uutta pulloa ja avasi samalla paitapuseronsa kaksi ylintä nappia, sillä hän tunsi miten rintakehä punoitti kuten hänen kasvonsakin. Kiihotus oli kuin näkymätön halaus hänen ympärillään, hänen samaistumisensa kertomusta kuunnellessa Anetteen ja välillä Rikuun oli niin saumatonta, että jos Ari olisi kuullut saman kuin hän äsken… Ja hänen oli varmaan pakko rikkoa lupaus salaisuudesta Arin kanssa, joka reagoisi varmasti samalla jos ei vähintään yhtä isolla kiihkolla Anetten kertomuksiin.

Sonja palasi täysien punaviinilasien kanssa sohvalle, ja hän näki, että Anette oli laskenut silmälasinsa sohvalle ja avannut poninhäntänsä päästäen vaaleat olkapäille laskeutuvat hiuksensa vapaaksi. Anette oli riisunut päällänsä olleen villapuseron, jonka alla oleva hyvin ohut valkoinen paita paljasti alla olevat tummat rintaliivit. Anetten silmät ja huulet näyttivät myös täyteläisemmiltä, kun hän jatkoi: “Sen sijaan, että olisin tehnyt jotain peruuttamatonta ja odottamatonta, tuntui kuin sekuntien sijasta olisi kulunut minuutteja siinä Rikun kanssa toisiamme mittaillessa. Pystyin sanomaan Rikulle käsi edelleen alapäässäni kaksi sormea sisälläni “Pitäisiköhän sinun mennä nukkumaan?” minkä jälkeen käännyin kannoillani ja kävelin sydän hurjasti pamppaillen takaisin makuuhuoneeseeni. Makasin varmaan tunnin jännittyneenä valveilla alapää märkänä jokaista huoneeni ulkopuolelta kuuluvaa askelta kuunnellen, hiipisikö Riku omaan huoneeseensa vai rohkenisiko hän tulla puhumaan tapahtuneesta kahden kesken?”

“Seuraava päivä oli lauantai, jonka vietimme molemmat kotona toisistamme hyvin erillään, kuin häpeillen edellisillan tapahtumia. Lämmitin illalla saunan ja jännitin, tulisiko Riku sinne kanssani vai miten ja missä saisimme rohkeutta puhua edellisillan tapahtumista. Menin saunan pukuhuoneeseen, riisuuduin ja aloin harjata hiuksiani jotta saisin ne kiinni saunaa varten. Riku astui pukuhuoneeseen samalla hetkellä. Hän oli vielä täysissä pukeissa, ja saatuani hiukset kiinni lenksulla harja edelleen kädessäni alastomana, sanoin hänelle: “Kuule, siitä eilisestä. On ihan normaalia masturboida vaikka millaisille jutuille. Ja se on terveellistä.” Ja ennen kuin mietin sen enempää, kerroin Rikulle, “tytöt ja äitikin masturboivat, olen tehnyt sitä jo pikkutytöstä asti, vaikka tällä tavalla”. Käännyin Rikuun päin, että hän näki mitä olin tekemässä, kun pyöritin sormellani klitoristani ja varovasti asetin harjan kahvapään alapäähäni ja olin liikuttelevani sitä sisään ja ulos hitain liikkein. Näin Rikun laajenneet silmät ja punoittavat posket, kun hän seisoi siinä jähmettyneenä. Naurahdin väkinäisesti ja kohautin olkiani todeten “ei siinä oikeasti mitään sen kummallisempaa ole”. Tunsin rentoutuneeni ja huikkasin Rikulle: “tules heittää sitä löylyä, tuskin meillä on enää mitään mitä suotta nolosteltaisiin”.

“Riku tuli perässäni saunaan, ja voisin vaikka vannoa että vilkaistessani häneen päin näin hennon karvoituksen alun alla jo melkein aikamiehen kokoisen peniksen puolijäykkänä verta täyteen pakkautuneena. Olin hieman imarreltu siitä, liekö askeinen demonstraationi oli saanut tämän aikaiseksi. Juttelimme saunassa kuitenkin ihan normaaleja asioita mitä saunassa yleensä jutellaan, ja jännittyneisyys laski niin, että tuntui kuin olisimme taas palanneet johonkin normaalin perhemoodiin. Kerroin Rikulle, että oli ihan luonnollista tuossa iässä, jos vähän kokoajan jöpötteli. Poikalapsilla se alkoi jo kohdussa äidin vatsassa ja se oli terveen pojan merkki, sitä ei tarvinnut hävetä, vaikka sitten omasta äidistäänkin innostuisi, kunhan sitä sitten helpottaisi yksityisesti omissa oloissansa.”

“Menin ensiksi suihkuun ja Riku tuli sinne perässä odottamaan vuoroaan. Ilmeisestikin mainittuani poikavauvan kehittymisestä, Riku kysyi odottamatta “miten minä äiti imin lapsena tissiäsi?”Häkellyin kysymyksestä Riku vierelläni niin, että sammutin suihkun ja tokaisin puolileikilläni Rikulle: “No tuossahan ne on, kokeile itse tuleeko sieltä maitoa”. Yllätyksekseni seuranneet tapahtumat tuntuivat kaikki tapahtuvan muutamissa sekunneissa, mutta ne ovat palaneet mieleeni niin, että välillä ne häiritsevästi pyörivät siellä villiä kehää. Riku tosiaan tarttui kädellään puristaen vasenta rintaani varovasti ja vei suunsa nännilleni, joka jo Rikun suun lähestyessä jäykistyi kivikovaksi. En kyennyt sanomaan tai reagoimaan tähän mitenkään, kun Riku imaisi kaksi, ehkä kolme kertaa rinnastani. Samaan aikaan tunsin jalassani terävän nykäisyn, ja järkytyksekseni näin Rikun peniksen jäykistyneen täyteen mittaansa ja nykivän jalkaani vasten.”

Anette peitti suunsa kädellä. “Se nyki! Se nytkytti yläviistoon kuin jokin ihmeellinen ulkopuolinen näkymätön naru olisi sitä pompotellut ja samalla Riku sai siemensyöksyn. Osan spermasta roiskahti jalalleni ja osan nykivä penis sylki seinäkaakeleille. Riku irroitti suunsa rinnastani ja jäi täysin hölmistyneenä katsomaan sekunnin murto-osiksi tapahtunutta, minkä jälkeen hän ryntäsi pois suihkuhuoneesta taakseen katsomatta. Olin itsekin aivan typertynyt tapahtuneesta, oman poikani sperma valuen jalkaani ja seinälaattoja pitkin. Jäin suihkuun pitkäksi aikaa suihkuttelemaan spermaa pois seinältä ja jalastani, ja tuntui ettei se millään irtoaisi siitä. Ihoni oli ärtymyksestä punainen sitä hinkattuani ja mieleni sekava, kun mietin tapahtunutta. Se tuntui täysin luonnolliselta irstaan sijasta, koska kumpikaan ei meistä varmasti ollut sitä suunnittelut ja se oli vain tapahtunut. Mutta tottakai, näin jollekin ulkopuoliselle uskoutuessa, se voisi kuulostaa aika hurjalta. Onko tämä Sonja normaalia sinun mielestäsi, tiedätkö tapahtuuko tätä muillekin?”

Sonja liikkui Anetten viereen ja silitti tämän niskaa Anetten laittamatta yhtään vastaan. Toisella kädellään Sonja silitti hitaasti Anetten kasvoja ja sanoi: “Sulla on tosi älykkäät silmät. Tuo katse… Ja suu, nuo huulet” Sonja sanoi liikuttaen kasvojaan hitaasti kohti Anetten kasvoja. Anette oli sulkenut silmänsä kuin odottaen Sonjan aloitetta kosteiden ja lämpimien huulien kohdatessa toisensa. Anette ei ensin vastannut Sonjan suudelmaan, mutta avasi sitten huuliaan ja kuin vaistomaisesti, hän kapusi hajareisin istumaan Sonjan syliin. Sonja yllättyi Anetten liikkeestä tämän alkaessa myös napittamaan auki ohutta valkoista puseroansa. “Anette”, Sonja sanoi Anetten säpsähtäessä kuin ulos transsista: “A-Anteeksi, en tiedä miten minä näin” Anette alkoi sopertaa. 

“Ei kun sitä minä”, Sonja sanoi hieman sammaltaen, “että tuolta kadulta näkee sisään jos Riku ja Iiris vaikka tulisivatkin yhtäkkiä tänne. Tule, mennään ylös mun makkariin.” Sonja sanoi ajatellessaan sattumaa, että hän saisi maistaa tyttärensä seurustelukumppanin äitiä. Oli harvoja asioita, joista hän ei olisi ikinä osannut fantasioida, ja yksi sellaisista oli juuri toteutumassa. Sonja otti Anettea kädestä ja he riisuivat paitansa vauhdikkaasti matkalla yläkertaan. Hämärässä makuuhuoneessa yölampun valossa he napittivat ja riisuivat pois toistensa farkkuja kuin teinityttöinä ensimmäistä kertaa kumppanin kanssa seksuaalisen kiihkon vallassa. Farkut jalasta potkaistuaan he kietoutuivat alusvaatteisillaan keskinäiseen syleilyyn toistensa rintaliivien hakasia tavoitellen.

Sonja kaatoi Anetten alleen ja antoi tälle pitkiä intohimoisia kielisuudelmia. “Mua kiihottaa ihan helvetisti tuo lasten ja nuorten seksuaalisuus, lähinnä se, mitä itse olen sen ikäisenä kokenut. Vaikka se jäisi vaan tuohon sun ja Rikun välillä, se toimii varmaan sulle ja mulle inspiraatioina moniin ihaniin sessiohin.. mielikuvina noin tabusta aiheesta.” Sonja sanoi paljaat rinnat Anetten paljaita rintoja vasten. “Mä haluun maistaa sua, rentoudu sä vaan siinä” Sonja sanoi suudellen Anetten rintoja ja siirtyen suudelmissa alaspäin kohti Anetten alapäätä, minne päästyään hän veti pois Anetten mustat stringit paljastaen hyvin sokeroidun alapään.

Sonja suuteli reisien sisäpintaa ja ulompien häpyhuulien viitoittamaa aluetta pitämättä kiirettä etenemisellä vulvan suuntaan. Anette huokaili ja antoi käsiensä liukua Sonjan hiuksissa: “Mä en oo ikinä ollut naisen kanssa, sä vaan olet, jotenkin niin haluttava ihmisenä. Kun sä kuuntelet ja ymmärrät mua… Ahh.. Just noin, kukaan ei ole ikinä tehnyt just noin…” Anette sanoi hengittäen kiihtyvästi Sonjan kielen siirtyessä työskentelemään pitkin vedoin Anetten sisempien häpyhuulien pintaa nuollen.

Rakastelun jälkeen Sonja oli ottanut Anetten lusikka-asentoon kuin Iiriksen ensimmäistä kertaa heti palattuaan Iso-Britanniasta joulun alla. Hän silitteli hellästi Anetten vaaleankultaisia hiuksia Anetten puristaessa hänen kättänsä. “Kiitos Sonja. Tai siis saako seksistä nyt kiittää” Anette aloitti, “Mutta myös tuestasi. En ole ollut vuosiin kenenkään kanssa intiimisti, ja pelkäsin jo että himoni antaa periksi Rikun kanssa, jos en saa kaikkia ajatuksiani purettua.” Sonja kuunteli hetken ja kysyi: “Niin, mikä se juttu oli, miksi sanoit, että onneksi Riku ja Iiris alkoivat seurustella?”

“Niin se…” Anette tunsi jo laskuhumalan ja pienen morkkiksen hiipivän mieleensä. “Kuule, pitäisikö lapsille laittaa, että äiti jää tänne yöksi? Eihän tästä ole kuin kilometri meille, jos jotain sattuu. Ja kyllähän tuon ikäiset osaavat olla jo keskenään, kunhan eivät mitään bileitä järjestä?” Anette sanoi. “Meinasinkin jo, kehtaanko pyytää sinua jäämään viereeni, kun…” Sonja meinasi sanoa “Iiriksen”, mutta jatkoi “…vakkarinaisystäväni jätettyä minut olen nukkunut usein yksin Arin ollessa poissa viime aikoina. Ja kaipaan naisen kosketusta.”

Anette säpsähti: “Ai sä olet siis oikeasti bi? Ja Ari tietää tästä? Onko teillä avoin suhde?” Sonja vastasi: “Voi kuule kun tietäisit, mutta jos olet myös hyvä kuuntelija, niin saatan sinulle vähän avatakin meidän onneamme. Tai ehkä Arin kanssa voidaan jutella myös kolmin, jos se sinulle sopii…Mutta mites sun ja Rikun välit ton viimeisimmän jälkeen?” Sonja kysyi melkein malttamattomasti. Anette hieroi selkäänsä Sonjan nöpöttäviä nännejä vasten ja totesi: “Pitäisiköhän minun kirjoittaa tästä kehityksestä Rikun kanssa jokin novelli, kun se tuntuu niin sinua kiinnostavan? Nuo nettipalstat ja seksinovelli-saitit ovat täynnä niin ihmeellisiä yläasteikäisten poikien fantasioita, ettei niistä ole vertaistueksi kenellekään, joka tällaisia kysymyksiä joutuu pohtimaan tai niihin törmää, äiti-poika -kategorioissa nyt ainakaan…”

“No, siis sen suihkukohtauksen jälkeen en nähnyt enää Rikua iltapalalla ja poika pysytteli huoneessansa. Olin itsekin niin hämmentynyt tapahtuneesta, että olisi tuntunut jotenkin kiusalliselta pohtia sitä. Menin nukkumaan, eikä uni meinannut tulla millään, mutta nukahdettuani heräsin siihen, että Riku oli tullut viereeni nukkumaan saman peiton alle. Nukuimme toki usein samassa sängyssä, mutta tämä asento ei tällä kertaa ollut sovelias äidille ja pojalle. Riku oli nimittäin kietonut kätensä rintojeni alapuolelle yöpaitani päälle, ja hän piti minua tiukasti lusikassa. En ollut varma oliko poika hereillä vai unessa, mutta tunsin että hänellä ei ollut housuja jalassa, sillä vaativa erektio oli painautuneena takapuolen vakoani vasten.” Sonja hengitti raskaasti ja kuvitteli tilanteen mielessään. Hän hamusi yöpöydän laatikosta pienikokoisinta dildoaan, jolla oli leikkinyt Iiriksen kanssa totuttaessaan häntä mielessään ensimmäiseen yhdyntäänsä, toivottavasti ikäisensä pojan kanssa.

“Ai tältäkö se tuntui” kysyi Sonja painaen pientä dildoa kevyesti Anetten takapuolta vasten: “Oman pojan nuori terhakka seisokki äitinsä pyllyä vasten?” Anette yritti kuin vähän rimpuilla vastaan ja hengitti kiihtyneemmin sanoen: “Tosi sopimattomalta, mutta tunsin kiihottuvani, poikani peniksen ja lämpimän häpyni välissä oli enää pieni kangaskaistale silkkistä yöpaitaa. Poika tuntui nukkuvan, ja olin jo tekemässä peruuttamatonta ja nostamassa yöpaitani helmaa, että peniksen kärki pääsisi äidin lämpöön, kun Riku havahtui hereille ja säpsähti kääntyen poispäin minusta palaten omaan sänkyynsä. Olin juuri nostanut yöpaitani helmaa ja jos Riku olisi ollut siinä hetkenkään pidempään, olisin antanut jotain peruuttamatonta tapahtua…” Anette lopetti tuntiessaan Sonjan painavan dildoa takaapäin Anetten edellisestä huumasta kostean emättimen suuaukolle. “Anna kun sun poju ottaa sut nyt, oikein vanhemman tädin kädestä… tai peniksestä kiinni pitäen” Sonja sanoi samalla suudellen Anetten kaulaa, niskan hiusrajaa ja korvanlehtiä.

Iiris seisoi hämmentyneenä Sonjan ja Arin makuuhuoneen ulkopuolella kuin jähmettyneenä kykenemättä liikkumaan prosessoidessaan kaikkea raollaan olevan makuuhuoneen oven kautta kuulemaansa. Yhtäkkiä palaset alkoivat loksahdella hänen mielessään kokonaisuudeksi, kaikki Rikuun liittyvät asiat, joita hän ei ollut kyennyt mielessään sanoittamaan.

Iiris oli ennakkosuunnitelmissaan ladannut kuluneelle illalle suuria odotuksia hänen ja Rikun illlanvietolle. Hän oli meikannut, sheivannut hennot häpykarvansa ja lainannut Sonjan seksikkäimpiä alusvaatteita, joita he olivat sovitelleet päälleen usein “tyttöjen iltoja” viettäessään. Ehkäisyn suhteenkaan ei olisi huolta Iiriksen aloittamien e-pillereiden myötä Sonjan kirjoitettua hänelle niihin reseptin palattuaan Iso-Britanniasta. Riku piti kyllä läheisyydestä, ja hän tunsi pojan nuoren teinikalun pomppaavan usein ylös pienimmistäkin seksuaalisista vihjeistä, mutta yhdyntään johtava tie tuntui aina nousevan pystyyn Rikun erektion lopahtaessa Iiriksen vähentäessä vaatteitaan.

Iiristä oli suuresti turhauttanut koko seurustelusuhteen ajan Rikun aloitekyvyttömyys seksiin viittaavissa asioissa. Miksi Ari ja Sonja olivat olleet häneen niin hullaantuneita, mutta hänen ikätoverinsa Riku vetäytyi ja sulkeutui aina heidän mahdollisen ensimmäisen rakastelukertansa edessä?Johtuiko se siitä, että hän oli Rikulle vastenmielinen? Epämiellyttävä? Oliko Riku homo? Oliko hän sittenkin jo liian kokenut suhteessa Rikuun ja puki kokemattomaksi olettamansa Rikun harteille liian suurta taakkaa poikuuden menetyksestä? Iiris oli pohtinut.

Jälleen kerran Iiriksen ollessa jo äärimmilleen kiihottunut, molempien vähentäessä vaatteitaan Rikun kapealla sängyllä, Rikun erektio oli kutistunut Iiriksen istuessa paljaan peniksen päälle painaen kosteaa häpyään sitä vasten. Tämä oli jo ties kuinka mones kerta, eikä Iiris ollut jaksanut enää lohdutella Rikua “ekan kerran jännityksestä”. Tällä kertaa hän oli hermostunut Rikulle ja pompannut tämän päältä itkuun purskahtaen: “Nyt vittu riitti, mun sympatiat ei riitä enää sun ymmärtämiseen. Tajuatko, miten paskalta musta tuntuu kerta toisensa jälkeen, että mä en kelpaa sulle!”

Riku oli yrittänyt koskettaa Iiristä ja selittää ääni väristen “Emmä tiedä mikä mulla on, mä tykkään susta tosi paljon, mutta…” Iiriksen pukiessa raivokkaasti ja lähtiessä dramaattisesti Rikun luota pamauttaen vielä ulko-oven kiinni niin, että koko talo tärähti. Iiris oli suunnannut kulkunsa kohti kotia tietämättä, että Anette oli Whatsapp-viestillä ilmoittanut Rikulle jäävänsä Sonjan luokse olettaen antavansa näin myös tilaa nuorten rakastavaisten illanvietolle. Iiris oli hiipinyt hiljaa sisään takaoven kautta haluamatta herättää mahdollisesti jo nukkuvaa Sonjaa, mutta olikin ajautunut salaa todistamaan Rikun äidin ja Sonjan välistä rakasteluhetkeä ja Rikuun liittyviä keskusteluita.

Iiris ei halunnut ainakaan vielä juuri nyt paljastaa tietävänsä aivan uutta puolta Rikun ja hänen äitinsä välisestä jännitteestä, joten hän alkoi hiipiä takaisin alakertaan takaovea kohti liki kaiteen vierustaa porrasjuoksun kiinnityskohtaa pitkin varovasti askeltaen, varoen narisuttamasta portaita. Hänen sydämessään pisti. Ymmärsikö hän nyt Rikua enemmän? Ainakin hän halusi ymmärtää. Oli niin paljon kysymyksiä. Oliko Riku… “mammanpoika”? Halusiko hän vain äitiään vai kiihottiko häntä ylipäätään vain vanhemmat naiset? Yhtä kaikki, Riku tuntui olevan vähintään yhtä hämmennyksissä kuin hän itse seksuaalisuutensa kanssa alkaessaan tutustua omiin haluihinsa ja tunteisiinsa kasvattivanhempiaan Aria ja Sonjaa kohtaan.

Matkalla takaisin Rikulle hän laittoi tälle ensimmäiseksi Whatsapp-viestin: “Anna mulle anteeksi, mä sanoin tyhmiä asioita ja käyttäydyin huonosti. Meidän mutsit näköjään dokasivat ja sun mutsi jäi meille yöksi. Saanks mä tulla sun viereen nukkumaan? Mä haluun jutella sun kanssa, voit kertoo mulle ihan mistä vaan ja luottaa muhun. t: Aina sun paras Ystäväsi Pikku-I.”

Heidän ystävyytensä oli alkanut heti 7. luokan alussa, kun kesän kääntyessä syksyyn uuden yläasteluokan järjestäytyessä pojat olivat alkaneet muodostaa sosiaalisia hierarkioitaan. Vuosi toisensa jälkeen kuin universumin lakia noudattaen kovikset, nörtit ja luokan pellet järjestäytyivät kuin ennalta määritellyn käsikirjoituksen mukaan. Rikussa oli jotain nörttimäistä ja herkkää, mikä oli kiinnostanut Iiristä erilaisuudessaan. Sama syy oli saanut hänet menemään väliin kiusaamistilanteisiin, kun luokan alfaurosta esittävä kovis Marko oli ottanut Rikun silmätikukseen ajatellen näin saavansa luokan tyttöjen huomiota osakseen. 

“Vitun mutakuono, onko sun mutsi neekeri?” ja monet muut loukkaukset tönäisyillä ja lyönneillä höystettyinä Markon ja hänen myötäilijöidensä taholta olivat varjostaneet Rikun alkanutta yläastetaivalta. Iiris oli päättänyt astua tilanteisiin väliin, eikä vähiten siksi, että hän oli salaa ihastumassa Rikun herkkyyteen, joka oli täydellinen vastakohta hänen inhoamilleen koviksille.  

Iiris yritti analysoida päässään, miten hän käyttäisi saamaansa tietoa Rikun ja itsensä parhaaksi. Miten paljon pelkoa ja häpeää Rikulla kokikaan tunteistaan äitiään kohtaan, jos Anetten kertoma piti paikkansa, ja miten Iiriksen mieltä ärsyttävästi myös kiihotti ja teki yhtälailla uteliaaksi se, että hän tulkitsi poikakaverin äidin kilpailevan hänen kanssaan poikakaverinsa seksuaalisesta huomiosta. Vai oliko asia sittenkään näin suoraviivainen? Joka tapauksessa, hänellä olisi paljon kysymyksiä Rikulle. Tänä yönä he tuskin rakastelisivat ensimmäistä kertaa, jos koskaan, mutta vähintä mitä hän parhaana ystävänä voisi tehdä, olisi auttaa Rikua selvittämään tunteitaan ja ajatuksiaan.

Rikun kodin alaovi ei ollut lukossa, sillä Riku asui äitinsä kanssa niin sanotulla paremmalla pientaloalueella, jossa keskiluokka huolettomasti vielä saattoi nukkua yönsä varmistamatta ovien lukitusta ja hälytysjärjestelmien kuorivartiointi-tilan päälläoloa. Sulkiessaan hipihiljaa ulko-ovea takanaan Iiris tarkisti vielä lähettämänsä Whatsapp-viestin tilan: Riku ei ollut lukenut sitä, mutta jo eteisestä hän näki, että Rikun äidin makuuhuoneen ovi oli auki valon loistaessa sieltä muutoin pimeään eteiskäytävään.

Iiris oli yllättynyt tästä, sillä hänen lähtiessään Rikulta vihan vallassa huone oli ollut pimeänä, eikä Anette mitenkään muuten kuin teleportaation avulla olisi voinut siirtyä Sonjan makuuhuoneesta omaan makuuhuoneeseensa sillä välin, kun hän oli kiiruhtanut takaisin. Varovasti Iiris kurkkasi huoneeseen ja valmistautui sammuttamaan sieltä valot, jos ne olisivat jostain syystä jääneet päälle esimerkiksi Rikun noudettua jotain tarvitsemaansa. Saapuessaan jo toisen kerran illan aikana makuuhuoneen ovelle kuin salatarkkaiijana Iiriksen silmät suurenivat hänen tajutessaan oviaukosta avautuvan näkymän. 

Riku makasi Anetten päiväpeiton päällä, pukeutuneena äitinsä punaisiin stringeihin ja punaisiin rintaliiveihin, joiden kontrastia Rikun kauniin ruskea iho korosti. Stringien haarakiilan ohi seisoi Rikun ympärileikattu teinikyrpä, jota hän vatkasi rajusti kuin orgasmia lähestyessään. Riku oli pitänyt silmiään kiinni päänsä taipuessa taaksepäin, mutta siemensyöksyn alkaessa hän avasi silmänsä ja huohottaen katsoi peniksensä kärkeä, josta siemenneste syöksähteli ohi kämmenestä muodostetun kupin pojan latteaa rintakehää vasten olevien rintaliivien etumukseen. Samassa Rikun katse kohdistui ovella suu hämmennyksestä auki seisovan Iiriksen hahmoon.

“Iiris mä voin selittää, älä…!” Riku tuntui kutistuvan kokoon ja Iiris näki valtavan häpeän ja pelon irvistyksen hänen kasvoiltaan. Arin ja Sonjan kanssa käydyistä seksuaalisuuteen liittyvistä keskusteluista Iiris tiesi, että erityisesti teinipojilla kiima voitti usein järjen, ja morkkis erityisesti kielletyistä fantasioista tai tabuista saattoi olla murskaava heti orgasmin jälkeen. “Ssssh”, Iiris sanoi vieden sormen suunsa eteen. Hän sulki makuuhuoneen oven takanaan sanoen Rikulle: “Laita yövalo päälle”. Riku tärisi kuin paleleva, mutta napsautti yövalon päälle puhtaalla kädellään ja pyyhki hätäisesti viereensä varaamallaan talouspaperilla spermaista kämmentään ja penistään sillä aikaa kun Iiris sammutti kattovalaisimen oven pielessä olevasta kytkimestä.

Iiris liikkui hyvin hitaasti ja pehmeästi kädet sivuillaan kohti Rikua. “Saanko mä tulla sun viereen?” Iiris kysyi hyvin lempeällä äänellä. Riku vetäytyi kuin kerälle kääntäen selkänsä Iirikselle, joka kuuli hänen vaimean nyyhkytyksensä. Iiris asettui varovasti Rikun viereen ja painautui tämän selkää vasten tuntien, miten poika värähti hänen läheisyydestään ja uudestaan hänen kietoessaan vasemman kätensä tämän ympärille.

“Halusitsä jäädä kiinni tästä? Sä et vielä tiedä, mitä meillä tapahtui tänään, mutta mä haluan kertoa sulle. Sun mutsi ja mun äiti… Ja mä haluun kertoa sulle muutakin, kun mä tiedän, että mä voin luottaa mun salaisuudet sulle ja sä voit kertoa sun salaisuudet mulle.” Iiris kuiskasi Rikua suudellen hänen korvanlehteään. Kului aikaa, minuutteja, sitten puoli tuntia. Rikun hengitys oli tasaantunut Iiriksen silitellessä hänen kasvojaan ja kylkeään, sivellessä ohimennen ruskeaa ihoa rintaliivien läpi ja kuljettaessa kättään kiinteillä vatsalihaksilla, jotka erottuivat hoikan vähärasvaisen ruumiinrakenteen ansiosta.

“Mä olen fantasioinut siitä, että… Ja nyt mä rohkaistuin, että…” Riku yritti aloittaa lausetta mutta nielaisi sanat, pudisteli päätään ja värähteli kuin kuumehorkassa aina yrittäessään sanoa sen loppuun. “Anna kun mä autan sua sanoittaa” Iiris sanoi ja jatkoi: “Sä olisit halunnut, että sun äiti olisi punaviinimaistissa yllättänyt sut sen sängyssä runkkaamassa sen alusvaatteissa ja auttanut sit sut loppuun?” Riku sai vain ähkäistyä: “Miten sä…?” kun Iiris vei sormensa hänen suulleen ja kuiskasi hyvin hiljaa hänen korvaansa: “Ai miten mä tiedän? Siivotaan nää paikat ja mennään sun huoneeseen. Tänään ei ole se ilta, kun tää sun fantasia toteutuu, mutta usko pois, mulla on sulle jotain vielä parempaa…” 

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s